Aikaisemmat konsertit
Kuorot ovat ilahduttaneet yleisöä vuosien mittaan erilaisissa tilaisuuksissa aina Helsingin Juhlaviikoilta yrityskeikkoihin. Televisioesiintymisiä kuoroilla on ollut muun muassa v. 2003, jolloin ne esiintyivät Sanna Valvanteen johdolla Yle TV2:n lasten musiikkiohjelmasarjassa Musiikkimatka. Syksyllä 2004 Ylen Hyvä – hyväntekeväisyyskonsertti televisioitiin Tampereelta. Myös Espoon kaupungin itsenäisyyspäivän juhla Länsi-Auto –areenalla televisioitiin suorassa lähetyksessä vuonna 2006. Jouluna 2004 kuorot esiintyivät myös Radion Sinfoniaorkesterin kanssa Helsingin Kulttuuritalolla, josta tehtiin kantanauhat radiolle.
Omien konserttien lisäksi Kameleontit ovat esiintyneet yhdessä mm. Emo Ensemblen ja Espoon Sotaveteraanien kuoron kanssa. Joulukuussa 2004 Espoon kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Länsi-Auto-areenalla kuorot muodostivat osan ohjelmaa. Syksyllä 2005 esiinnyttiin Vammaisten EM-kisojen avajaiset Otahallissa Espoossa sekä Helsingin Juhlaviikoilla yhdessä Susanna Haaviston ja Paavo Kerosuon kanssa Popsi popsi porkkanaa -konsertissa Huvilateltassa.
Syksyllä 2006 Kameleontit osallistuivat Kuoro-Espoo -tapahtumaan. Joulukonsertit esitettiin Tapiolan kirkossa ja Aleksanterin teatterissa, ja joulutunnelmaa vietiin myös Eduskuntatalon kirjastolle.
Vuoden 2006 näyttävin produktio oli MALMSTÉNIN AAPINEN -musiikkiteatterisarja yhteistyössä Tapiola Sinfoniettan ja Suomen Kansallisoopperan kanssa. Ohjauksesta vastasi Eija Ahvo. Syksylle 2008 on luvassa lisäesityksiä, sillä produktio oli todella suosittu. Musiikki myös levytettiin, ja cd julkaistaan maaliskuussa 2008.
Kesällä 2007 Uni-kuoro teki silloisen johtajansa Elisa Vierimaan kanssa amerikankiertueen ja kävi tervehtimässä ensimmäistä ohjaajaansa Valvanteen Sannaa. Elokuussa Kameleontit osallistuivat kansainväliseen Sympaatti -kuorotapahtumaan, viimeistä kertaa Elisan johtamana. Veera Voiman kanssa kuorot esiintyivät Katri-Helenan Unicef-konsertissa Kallion kirkossa, ja kevätkauden aloitti esiintyminen Suomen Ladun 70-vuotisjuhlassa. Kevätkaudella vierailtiin useissa lähiseudun vanhainkodeissa ja pidettiin railakas kevätkonsertti. Syksyllä 2008 oli taas Kuoro-Espoo sekä uudelleen eloon puhallettu Malmsténin Aapinen -konserttisarja Kansallisoopperassa.
Konsertit lukuvuonna 2009-2010
28.-29.11. WeeGeen joulumarkkinat, Sekamelska ja Sisiliskot
13.12. Tapiola toimii:n joulutapahtuma, Sekamelska
6.12. Espoon kaupungin itsenäisyysjuhla Barona Areenalla Sisiliskot
14.12. Joulukonsertti Tapiolasalissa, Kameleonttikuorot
31.12. Helsingin kaupungin televisioitu uuden vuoden vastaanotto Senaatintorilla, Sekamelska
14.3. Lastenteatteritapahtuma Bravo!, Sekamelska
19.-21.3. Jyväskylän lapsi- ja nuorisokuorotapahtuma, Sekamelska
18.4. Virkistyskoti Päivölä, Sekamelskan leirikonsertti
27.4. Kaunialan sotavammasairaala, Sekamelska
28.4. Kaunialan sotavammasairaala, Sisiliskot
12.5. Kuulonhuoltoliiton kevätjuhla, Sisiliskot
18.5. Bulevardin kahvisalonki, Sekamelskan lauluyhtye
26.5. Kameleonttikuorojen kevätkonsertti, Tapiolasali
Konsertit lukuvuonna 2008-2009
20.-24.9.2008 Malmsténin Aapinen -musiikkiproduktion uusintaesitykset, Uni
5.10. Vanhustyön pääjuhla Tapiolasalissa, Kameleonttikuoro
21.10. Kansainvälinen vanhuuskonferenssi Hanasaaressa, Sekamelska ja Uni
23.-26.10.2008 Kuoro-Espoo, teemana lapsikuorot ja "Silta", Sisiliskot ja Sekamelska
30.10. EMOn juhlakonsertti Tapiolasalissa, Kameleonttikuoro
Marras-joulukuussa Sisiliskoilla ja Sekamelskalla yhteensä 4 vierailukonserttia Villa Tapiolaan ja Kaunialan sotavammasairaalaan.
7.12. klo 15 Sydäntalven konsertti Sellosalissa
7.2. Sisiliskot Keravan Kansanmusiikkitapahtumassa
11.2. Sisiliskot lasten suuressa kansanmusiikkikonsertissa Karjala-talolla KAKE-klubilla
11.4. Sisiliskot Lasten sävel on vapaa -radio-ohjelmassa
5.5. Villa Tapiola, Sekamelska
13.5. Villa Tapiola, Sisiliskot
17.5. WeeGee, Sekamelska
20.5. Kevätesitys, Tapiolasali klo 18
22.-24.5. Vaasan Kuorofestivaali: Sekamelska.
Konsertit lukuvuonna 2007-2008
31.8.-1.9. Sympaatti, Espoon kansainvälinen lapsi- ja nuorisokuorotapahtuma, kaikki kuorot.
7.10. Katri Helenan Unicef-kiertuekonsertti Kallion kirkossa, kaikki kuorot.
9.10. Musiikkiopisto Juvenalian 30-vuotispäivät, vierailijoina Pikku-Kamelontit.
24.11. Tapiolan joulumarkkinat, Sekamelska ja Uni.
28.11. Muskarikonsertti Metsä-teemalla, Pikku-Kameleontit ja Sisiliskot.
11.12. Joulukonsertti Tapiolasalissa.
5.1. Suomen Ladun 70-vuotispäivät Helsingin yliopiston juhlasalissa, kaikki kuorot.
12.2. EMOn "Vastakohtia"-konsertti Tapiolsalissa, Sekamelska.
6.4. WeeGeen Leikkilinnan Pelitapahtuma ja EMOn rytmiikkaryhmien kevätesitys Louhisalissa, Sisiliskot.
8.4. Dementiakoti Villa Tapiola, Pikku-Kamleontit.
18.4. Kauniaisten Sotavammasairaala, Sekamelska.
29.4. Kevätkonsertti Louhisalissa.
13.5. Syöpäyhdistyksen kevätjuhla Espoossa, Pikku-Kameleontit.
16.5. Kirjasto 10 ja Bulevardin kahvisalonki, Uni.
20.5. Soukan palvelutalo, Sekamelska.
