Uutisia

Kameleonteilla on ollut poikkeuksellisen kiireinen kevät 2012: maaliskuussa Unin vieraaksi tuli Barcelonalainen Cor Infantil Sant Esteve (vastavierailu on sitten vuoden päästä!) ja huhtikuussa Uni reissasi Portugaliin Vox Pueri -festivaaleille.

Sekamelska puolestaan lähti toukokuussa Viron Käsmuun kuorofestivaaleille. Matkalla ehdittiin myös hurjastella Seiklusparkissa.

Syyskaudella sekä Uni että Sekamelska pääsivät myös leirille Virkistyskoti Päivölään.

Hepulin ja Vilskeen kevään kohokohtana oli ilta Huimalassa.

Konsertteja kertyi syyskaudella yhteensä 9 ja keväällä 12.